Elämä on viime aikoina ollut hyvin pitkälti hankalaa tai tylsää. Residenssissä on tapeltu ja esitetty perättömiä väitteitä, ilmaistu surullisia luuloja ja purettu tunteita. Tästä vaiheesta on kuitenkin päästy yli ja voin sanoa löytäneeni jälleen osan itseäni. Valitettavasti en sitä kovin usein pääse ilmaisemaan sillä olen kahlittu työhön enkä muuta voi. Rahalla on tapana tehdä arjesta helpompaa. Vaikeaa en enää jaksa. (Enkä kyllä työtäkään)
Viime viikonloppuna tapahtui jotakin, jota olen kaivannut: sain uusia ystäviä. Siitä on pitkä aika kun olen tavannut ihmisiä jotka saavat minut aidosti hyvälle tuulelle. Nämä ystävät asuvat valitettavasti kaukana, mutta toivon että pysymme yhteyksissä ja pääsemme heitä Joelin kanssa tapaamaan. Kännit Bukarestin yössä kuulostaa hämmästyttävän täydelliseltä.
Hämmästyttävää on myöskin se, miten onnistuneesti jaksoin kiskoa kaljaa aamukuuteen la-su välisen yönä. Luulin jo tulleeni vanhaksi kun ei kahden jälkeen enään kovin usein kiinnosta. Kalja maistuu, muttei yksinkertaisesti kiinnosta. Missä vika vai liekö se vika ollenkaan?
Muuttuuko ihmiset vai muuttuuko aika? Sitä sopii Tikkurilan illassa pohtia. Mikäli muuttuva tekijä on aika, toivon sen muuttuvan mahdollisimman pian jotta pääsen kotiin.
Mainittakoon vielä että hyllyprojekti seisoo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti