Viime maanantainen junalakko oli hämmentävä. Ohi kulkeviin juniin tuskin koskaan kiinnittää huomiota, mutta niiden puuttuminen ja junamusakin korvannut hiljaisuus saivat minut ahdistuneeksi. Liekö mieleni jo turhankin urbaani? Oli miten oli, toivon ettei tilanne toistu. Kerava ilman ulos pääsyä se vasta ahdistaakin...
Löysin eilen kadonneen ystävän jota olen kaivannut kovasti. Harmi tai onni että ymmärsin mieltäni velloneen kaipuun vasta nyt. Ikävä tuskin helpottaa ennen kuin pääsen toteamaan kasvotusten miten ruman nenän tämä ystävä omaa tai kertomaan että jos näyttää Seinfieldiltä, ei tulisi olla ylpeä. Olisin myös onnellinen jos jälleen kuulisin ruumiini muistuttavan kanaa tai että näytän kauniilta kun nenästäni tursuaa vodkaa. Kaipaan niitä aikoja jotka tuskin palaavat, mutta joiden paluuseen haluan uskoa enemmän kuin mihinkään muuhun.
Tiedän että on yö tan tan ta
tu nariz grande me ponen caliente
queres un tatuaje tan tan ta
que es mas tonto q tu remera verde...
Vodka a full mi amigo xq esta noche me voy..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti